Hunaja

Hunajaa myy

Juustokauppa Tuula Paalanen (Helsinki)

Hunaja on pehmeää hienokiteistä hunajaa, jota on mekaanisesti vaivattu ennen purkitusta. Vaivaaminen rikkoo hunajan kiderakenteen, ja siksi hunaja ei enään kovetu. Syksyllä saatava vastalingottu hunaja on juoksevaa. Melko pian linkoamisen jälkeen hunaja alkaa kiteytyä. Vastalingottu hunaja kiteytyy kovaksi ja karkeakiteiseksi jos sitä ei ole vaivattu pehmeäksi. Tällaista vapaasti kiteytynyttä hunajaa kutsutaan nimellä lohkeva hunaja.

Hunaja on luonnon oma makeutusaine, jota voi käyttää kaikessa ruuanvalmistuksessa tavallisen sokerin tai siirapin sijaan. Hunaja on 100 % luonnontuote, johon ei ole lisätty mitään ja josta ei ole poistettu mitään aineita. Hunaja sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Näiden lisäksi hunajassa on myös muita sokerilajeja ja vettä. Muita ainesosia on ainoastaan 3 %, mutta niillä on hunajan terveydellisten vaikutusten kannalta suuri merkitys. Nämä aineet ovat suojaravintoaineita entsyymejä, hivenaineita ja vitamiineja. Entsyymit toimivat elimistössä antioksidantteina ja vahvistavat elimistön omaa antioksidanttien tuotantoa. Hunaja aistitaan tavallista sokeria 1,3 kertaa makeammaksi ja siinä on painon mukaan 20 % vähemmän kaloreja. Näistä syistä johtuen saman makeuden tunteen saa hunajasta noin 40 % pienemmällä energiamäärällä kuin sokerista. Sataa grammaa sokeria vastaava makeus saadaan noin 70 grammalla hunajaa.

Hunaja on ekotehokas elintarvike. Sen tuottamiseen kuluu kahdeksan kertaa vähemmän energiaa kuin sokerin ja neljä kertaa vähemmän kuin EU:n ulkopuolelta tuodun hunajan tuottamiseen. Hunajantuotannon ekotehokkuus perustuu siihen, että hunaja on luonnontuote, jonka valmistamiseen käytetään vähän tuotantopanoksia. Mehiläiset keräävät meden joko luonnonkukista tai se saadaan viljelykasvien sivutuotteena. Medestä mehiläiset valmistavat hunajaa pesässään ja varastoivat sen mehiläisvahasta rakentamiinsa kennoihin. Pesään asti prosessiin ei tarvita uusiutumattomia luonnonvaroja lainkaan. Hunaja on käyttökelpoista sinällään - se vain lingotaan kennoista ulos ja vahamuruset siivilöidään pois. Tämä vaihe kuluttaa energiaa minimaalisesti, jos verrataan sitä esimerkiksi raakasokerin uuttamiseen ja puhdistamiseen ja kiteyttämiseen.

Käyttämällä hunajaa osana terveellistä ruokavaliota vähennät verensokerin voimakkaita heilahduksia ja tuet elimistön tasapainoista toimintaa. Hunajassa on antibakteerisia ominaisuuksia, jotka lieventävät flunssan oireita ja hunajaa kannattaa käyttää myös flunssan ennaltaehkäisyyn. Ennaltaehkäisevä vaikutus on arveltu perustuvan bakteereja tuhoavaan glukoosioksidaasi-entsyymiin. Jatkuvasti käytettynä hunaja näyttäisi lisäävän elimistön vastustuskykyä ja siksi se pitää vilustumiset loitolla.

Hunajasta tehoa urheiluun. Hunajan sokerikoostumus on luonnostaan monipuolinen. Hunaja sisältää sekä nopeasti imeytyvää glukoosia että hitaasti pilkkoutuvaa fruktoosia. Monipuolisen sokerikoostumuksen ansiosta hunaja on erinomainen urheilujuoman raaka-aine. Hunajasta voi helposti valmistaa itse urheilujuomaa, joka on kilpailukykyinen vaihtoehto kaupallisille tuotteille (Mehiläisenpisto – urheilujuoma hunajasta). Itse valmistetulla urheilujuomalla on monia etuja. Tiedät mitä juot ja pystyt vaikuttamaan makuun ja makeuteen. Hunaja sisältää kivennäisaineita ja antioksidantteja, joilla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Itse valmistettu hunajainen urheilujuoma maksaa murto-osan kaupallisiin tuotteisiin verrattuna.

Säilytä hunaja huoneenlämmössä keittiön pöydällä tai tavallisessa ruokakaapissa. Pitkäaikainen säilytys kuivassa ja viileässä (+14oC). Jääkaapista hunaja ei pidä, sillä se imee herkästi itseensä sekä hajuja että kosteutta.

Lisätietoa hunajasta:

Suomen Mehiläishoitajain Liitto

Etusivu Kennohunaja Hunaja Siitepöly Yhteystiedot